Markkinoinnin vaietut salaisuudet, Osa 1: Kun moderni markkinointi kompastui kapeakatseisuuteen ja valmiisiin pohjiin

Olen yrittäjänä huomannut eläväni usein huijarisyndrooman keskellä. Työurani aikana, niin palkollisena kuin yrittäjänä, olen katsonut monia tekijöitä sekä ammattilaisia ylöspäin. Teen sitä edelleen sillä mielelläni imen inspiraatiota ja tietoa minua viisaammilta, mutta vuosien kokemus on opettanut myös aistimaan ne vähemmän mairittelevat puolet ihmisistä.
Yrittäjänä minulle tärkeintä on aina yrittää tehdä parhaani. Parhaansa tekeminen? Se on asia, joka todella aukesi minulle vasta siinä kohtaa, kun luovuin palkollisen roolista ja astuin omilleni. Miksi itse päädyin markkinoinnin pariin? Se on minulle keino hyödyntää omaa luovuuttani osana yrittäjyyttä.
Yrittämisen aloittamisesta alkaen olen ihmetellyt yhtä asiaa. Markkinointiala on kuin villi länsi, jossa puhaltavat jatkuvasti monenmoiset myrskytuulet. Sukupolvien väliset kuilut, pinttyneet rutiinit ja vanhat käyttäytymismallit määrittävät ison osan tekemisestä. Ongelma on siinä, että harva pystyy enää katsomaan kokonaiskuvaa asiakkaan puolesta. Minulle suurin hämmästyksen aihe tämän päivän markkinoinnissa onkin sen äärettömän kapeakatseinen ajattelu.
Yrittäjänä ja toimitusjohtajana olen ahminut valtavasti erilaista kirjallisuutta, oppeja, kokemuksia ja ajatusmalleja, joita haluan yhdistää osaksi suurempaa kokonaisuutta. Siksi nykymeno turhauttaa.
Nykyään markkinointi- ja mainostoimistojen palvelut ovat usein pelkkää valmiin tekoälyn tuottaman koodipohjan myymistä SEO ja GEO -termien muodossa. Se on valmiita Canva-pohjia ilman minkäänlaista omaa vaivannäköä. Se on mainostamista ilman päämäärää, kohdistusta tai kunnollista segmentointia. Se on jäätävän laadukkaita videoita, jotka ilman oikeaa strategista pohjasuunnitelmaa jäävät yritykselle vain kalliiksi kulueräksi.
Tänä päivänä markkinointi on tekoälypohjaista klikkien, tavoittavuuden ja katselukertojen myymistä ja tämä kaikki on puettu hienon, vaikeaselkoisen jargonin taakse. Mikä pelottavinta, se on paikoin jopa liiketoimintaa uhkaavaa improvisointia!
Kuinka monen yrityksen tekeminen näyttää nykyään identtiseltä vain siksi, että käytetään niitä samoja valmiita Canvapohjia? Kuinka paljon tällainen liukuhihnatehtailu valuttaa myrkkyä sellaisten oikeiden taiteilijoiden ja graafisten suunnittelijoiden laariin, jotka todella näkevät vaivaa ja käyttävät ammattitaitoaan?
Kuinka voidaan myydä brändin valmistamista yrityksille kun tuntuu, ettei edes ymmärretä koko termin syvintä olemusta. Mielestäni brändiä ei voi perustaa hetkessä. Brändi elää, hengittää ja kehittyy evoluution kourissa. Lopulta se luo muistiankkureita, herättää mielikuvia ja rakentaa yrityksen todellisen arvomaailman.
Monesti markkinoinnin alalla unohdetaan se kaikkein tärkein: yrittämisen kokonaisuus. Monet jotenkin jumaloivat markkinointia vaikka itse miellän sen myynnin tukitoimeksi. Yritykselle myynti on aina prioriteetti numero 1. Ilman myyntiä ei kenenkään palkkoja makseta. Monesti ei myöskään ymmärretä asiakkaan ydinliiketoiminnan rakenteita tai sen toimialan todellisia vaatimuksia. Unohdetaan, miten myyntitunnelit oikeasti rakentuvat, ja unohdetaan erot B2B- ja B2C-maailmojen välillä.
Monesti markkinointi keskittyy perinteisen markkinointimixin seitsemän kriittisen P-kirjaimen sijasta ainoastaan yhteen: Promotioniin eli pelkkään mainostamiseen ja viestintään. Silloin unohdetaan ne loput kuusi osa-aluetta. Eikä moni yrittäjä tai yritysjohtokaan tule aina huomioineeksi, miten se kaikki – brändi, myynti ja markkinointi linkittyy jokaiselle näistä seitsemästä osa-alueesta.
Mainostoimistojen sekä palkollisten markkinointiammattilaisten tulisi tekoälyn murroksen keskellä miettiä vakavasti tekemisensä laatua, panostustaan ja omaa osaamistaan. Itse olen huomannut, että mitä enemmän asioista tietää, sitä enemmän jää opittavaa. Koskaan ei tule sellaista tunnetta, että olisi valmis. Se ei ole pelkkää itsekriittisyyttä. Se on tervettä nöyryyttä työtä ja yrittäjyyttä kohtaan. On myös mahtavaa ja lohdullista huomata, että alalla on niitä todellisia velhoja ja heille suuri kunnioitus. Kenties meillä suomalaisilla on liian mukavuudenhaluista tekemistä nykyään moni asia.


Comments